Tulipalo
Näyttämötaidelautakunta ehdotti Turun Työväen Teatterin ja Turun Teatterin yhdistämistä kunnalliseksi teatteriksi jo 1930-luvulla, mutta ehdotus ei tuolloin saanut kannatusta kummastakaan teatterista. Uutta vauhtia yhdistymis- keskusteluihin antoi joulupäivän ja tapaninpäivän välisenä yönä 1945 syttynyt tulipalo, joka tuhosi täysin Turun Työväen Teatterin toimitilanaan käyttämän vanhan työväentalon. Palossa tuhoutui myös teatterin puvusto ja näyttämötarpeisto. Uuden teatteritalon hankkiminen olisi tullut kalliiksi, eikä toimintaa kuitenkaan olisi loputtomiin voinut jatkaa väliaikaisissa harjoitus- ja esitystiloissa. Päätös Turun Työväen Teatterin toiminnan lopettamisesta ja liittymisestä Turun kaupunginteatteriin tehtiin Turun Työväen Teatterin Kannatusyhdistyksestä tammikuussa 1946.
Vartiovuorenmäelle
Turun Työväenteatterin Kannatusyhdistyksen toimintaa ei kuitenkaan haluttu lopettaa, koska yhdistyksen sisällä jäi elämään haave teatteritoiminnan uudelleen aloittamisesta. Yhdistys jatkoi toimintaansa ilman omaa teatteria. Ajatus kesäteatteritoiminnan jatkamisesta heräsi kun sopivaa sisäteatteritilaa ei löytynyt. Sopivaksi paikaksi kaavailtiin Vartiovuorenmäkeä. Loppukesästä 1953 suunnitelmat kirjattiin paperille ja alkukeväästä 1954 toiminnan uudelleen käynnistämisestä tehtiin yhdistyksen kokouksessa virallinen päätös, ja ensimmäistä Turun Kesäteatterin ensi-iltaa juhlittiin jo samana kesänä. Kesäteatteritoiminnan aloittaminen ei kuitenkaan tappanut haaveita Turun Työväen Teatterin uudelleen aloittamisesta.