Minua pyydetään muistamaan jotain Turun Kesäteatterista. Tuntuu, etten muista mitään, ohjaajan työ siellä on lyhyen harjoitusajan takia aina niin kokovuorokautista ja kovavauhtista, ettei muisti pysy perässä.
Hölmöläisistä muistan Luonto-äidin lapsista viehättävän ja taitavan pojan, joka soitti huilua: Arimo Johansson. Toki muistan näyttelijätkin, mutta en kommelluksia, en kritiikkejä, en yleisömääriä, en paljoa muutakaan.
Robin Hoodissa ensi kertaa tein ohjaajana virheen, josta sitten opin: otin näyttelijäkuntaan mukaan julkkiksen, koska sitä teatterin taholta minulle markkinointiperusteilla ehdotettiin, mutta hän ei osannut näytellä. Enkä nyt tarkoita Matti Tuomista, joka osaa. Esityksen muistan. Ja sen, että siihenastinen yhden kesän katsojalukuennätys tehtiin komeasti. Iloiset Veikot olivat myös harjoitusten ulkopuolella hyvin iloisia veikkoja: Ville, Tumppi, Miska, Kari, Leistin Jukka, Kake ja muut.
Hannusta ja Kertusta muistan toki jo enemmän, Leistiä pahempaa noita-akkaa on vaikea löytää. Peppi Pitkätossusta vieläkin enemmän, Lehtosen Marin energian, ja Jukan ja Tompan rosvot ja poliisit. Zorron ehdin muilta töiltä vain kirjoittaa. Taitaa olla niin, että katsojalukutilaston kolmen kärjessä on sormeni jotenkin ollut pelissä?
Mutta kaikilta kesiltä aina muistan sen ensimmäisen yleisön, jolloin katsomossa istuu liki 800 päiväkotilasta. Se on armoton testi, jos he seuraavat esitystä ahneina ja suurimmaksi osaksi paikallaan pysyen, saavat lehdet kirjoittaa ihan mitä haluavat. Mielestäni näissä esityksissä ovat seuranneet, siksi en kritiikkejä ole edes lukenut.
Pepistä en tule ikänäni unohtamaan erään katsomosta poistuvan pojan innostunutta kommenttia, kun hän haltioissaan ja energialla selitti äidilleen voimakkaan kokemuksen eläneenä: isäkin nauroi!
Että on saanut olla mukana tekemässä näitä, jotka kaikki ovat jo esitysten taivaassa, on tuntunut etuoikeudelta. Turun Kesäteatteri Vartiovuorella tekee tärkeää työtä, se kasvattaa ei vain tulevaa teatteriyleisöä vaan myös ihmistä. Kiitos.
- Jussi Helminen
<--- Palaa muistelmahakemistoon