Ensimmäisen vuosikymmenen aikana Turun Kesäteatterissa esitettiin klassisia suomalaisia näytelmiä kuten Putkinotko, Ryysyrannan Jooseppi ja Niskavuoren naiset. Ero 50-luvulla tarjolla olevan viihteen määrässä nykypäivään verrattuna on huima. Teatterin ohella radio ja elokuvateatterit olivat kirjojen ja sanomalehtien lisäksi tärkein uutisten ja viihteen välityskanava.
Ensimmäinen televisiolähetys Suomessa toteutettiin vuonna 1955, mutta televisio yleistyi lähes jokaiseen kotitalouteen vasta 1970-luvulla. Internetistä tai mobiiliviihteestä ei vielä haaveiltukaan. Teatteri ja elokuvateatteri olivat käytännössä ainut keino nähdä näytelmäviihdettä. Siihen aikaan ei ollut kymmeniä televisiokanavia, teräväpiirtokuvalla varustettuja kotiteattereita, elokuvia DVD:llä eikä YouTubea
Mutta kaikesta nykypäivän viihdetarjonnasta huolimatta teatteri elää ja voi hyvin. Vartiovuoren kesäteatteri on hyvä esimerkki siitä, että teatterilla on paljon tarjottavaa myös uusille sukupolville ja erityisesti lapsille. Elävät näyttelijät kosketusetäisyyden päässä ovat elämyksenä jotain mihin edes nykypäivän 3D-elokuvat eivät pysty.